Punkero tulloo!

Ja niin eräs torstaipäiväinen sohvakeskustelu "Mitä tänään tehtäis?" johti siihen, että reippaat viininvalmistajamme Barbara ja Jimmy suuntasivat kohti lempikauppaansa Tokmannia. Huolellisen valinnan jälkeen mukaan poimittiin Preston metsämarjan makuinen punaviinin valmistuspakkaus. Haaveissa oli kokeilla jotain toista merkkiä, mutta valikoiman suppeus ei juuri jättänyt vaihtoehtoja. Samalla reissulla hankittiin myös lisää viininvalmistuksessa tarvittavaa laitteistoa: digitaalinen keittiövaaka. Tästä se varustelu ja hifistely kuulkaa lähtee!

Hifistelyvaaka ja pussukat.

Ei kun tuumasta toimeen. Ammattimaiset otteet olivat jo heti nähtävillä. Vedenkeittokattilaa ei muistettu viitsitty desinfioida. Tosin tällä kertaa ei desimittaakaan käytetty, kun kerta kattilan tilavuus oli ensimmäisellä kerralla jo selvitetty (tasan 10 litraa sentti yläreunasta). Barbarakin heitti housut suosiolla nurkkaan käymisastiaa desinfioidessaan ja samalla koko kylpyhuoneen huuhteluvedellä uittaessaan. Eipä tarvinnut kirota märkiä puntteja saati kuivatella valuvia sukkia patterilla. Ihan on jo pro-toimintaa!

Preston ohjeet valkoviinin ja punaviinin suhteen eivät juuri toisistaan eroa. Sokerimäärä on punkerolle valkkaria suurempi ja marja-ja hedelmäviinille vielä vähän enemmän. Koska valmistamme marjaviiniä jonka sokerisuositus on siis 4-6,5 kiloa, päädyimme mielestämme sopivaan keskivertomäärään. Makeuttahan voi lisätä tarvittaessa myöhemminkin. Ja niin humahti 5,5 kiloa sokeria käymisastian pohjalle, jossa jo möllötti siiviläpussissa oleva  marja-ja hedelmäseos. Sitruunahapot ja kiehumispisteessä oleva vesi perään, vähän hämmennystä ja tökkimistä ja eikun odottelemaan nesteen jäähtymistä 60 asteen hujakoille.

Jäähdyttelyä.

Odotellessa korkkasimme valmistusviinin, joka tällä kertaa oli hätäisesti kiireessä vain etiketin perusteella valittu, mutta herkullisen pureskeltavaksi ja tiukan tanniiniseksi osoittautunut Les Dauphins Organic.

Paksu viini.

Viinimehun jäähdyttyä sopivaksi kippasimme pussillisen (E1) entsyymiä jonka käyttötarkoituskin alkaa lainaamamme kirjallisuuden avulla selvitä. Entsyymit hajottavat hedelmien ja marjojen pektiiniä (=hyydyttävää ainetta) ja niiden avulla saadaan kirkasta viiniä, eikä 20 litraa punaviiniklimppiä. Entsyymit vaikuttavat parhaiten +50 asteessa, eli siksi vettä pitää alkuun keittää ja jäähdyttää. Ja lamppu syttyi juuri päämme päälle. Alkaahan tämä touhu kirkastumaan!

Taas pari tuntia ohjeiden mukaan odoteltuamme ja punkunvalmistusviiniä nautittuamme jatkoimme työskentelyä lisäten kylmää vettä, jotta viinimehua olisi 20 litraa. Viinihiivan lykkäsimme lasiin turpoamaan, ja siihen tarvittavan 35 asteisen veden otimme suoraan hanasta röyhkeästi, ilman raivostuttavaa keitä-jäähdytä-kaada pois-lisää jotakin-kikkailua. Mutkat suoriksi. Myös viinimehun lämpötilan onnistuimme yllättävän helposti -eli ammattimaisella otteella- saamaan 35 asteeseen. Ominaispainon mittaus (1090 öksleä eli oechlea), turvonnut viinihiiva pönttöön, kansi kiinni ja vesilukon pulputusta odottelemaan.

Viinihiiva. Ei pirtelö.

Aloitustoimenpiteet herkkupunkkuamme kohtaan olivat jo valkoviinistä tutut, joten koko homma kävi nopeammin ja henkisesti myös helpommin. Yöllisiltä turhautumisilta siis vältyttiin ja hyvillä mielin kuola valuen jäämme odottamaan keitoksemme käymistä loppuun. 

Tärkeää raportointia päiväkirjaan.

Teaser

Kyllä vaan arvoisat lukijat, punaviini on jo käymässä! Sen tekovaiheista lisää myöhemmin...

Viinitaiteilijoiden jorinoita

19.3.

 

Kaksi vuorokautta on kulunut edellisistä viinitoimenpiteistä, on siis aika tehdä seuraavia. Tosin tällä kertaa ne eivät aiheuta suurempia urotekoja tai ponnistuksia. Tarkoituksena oli vain lisätä jumalaiseen viiniimme piihappoa (E6) ja kitosaania (E7), sekoittaa nestettä ja laittaa kansi taas viikoksi kiinni. Ja näin myös teimme. Kyseisten ainesten tarkoituksena on ainakin kirkastaa viini.

 

Piihappo ja kitosaani sekoitettiin viininesteeseen.
 

 

Nyt kun viinin valmistuminen nautittavaksi eliksiiriksi lähenee, herää mielissämme monen monta kysymystä. Esimerkiksi jälkimakeutus. Onko pullotuksen yhteydessä mahdollista lapota osa viinistä esimerkiksi kuivana ja osa vaikkapa puolimakeana? Ja miten laskutoimitukset sokerien ja muiden kanssa tehdään oikeaoppisesti? Pitääkö sokeana vain luottaa erittäin hienostuneisiin makupaletteihimme ja roiskia sokeria vaan sen mukaan? Ja kuinka paljon jälkimakeutuksella ylipäätään on tehtävissä jos viikon päästä se maistuukin aivan paskalle?

 

Pullotuksen lähestyessä nousee esiin myös ihan käytännön kysymys: mistä pullot? Ratkaisimme tämän asian ainakin omasta mielestämme naurettavan nerokkaalla tavalla. Juodaan vaan helvetisti viiniä ja sitten desinfioidaan tyhjät pullot uusiokäyttöön! Tosin siinä vaiheessa kun BJ-viinit tuottaa satoja litroja viiniä viikossa niin täytynee turvautua, jos ei terveellisempään, niin ainakin tylsempään vaihtoehtoon ja hankkia pulloja myös jotain muuta kautta.

 

Viinipullot likoamassa.
 

 

Kaiken tämän pohdinnan lisäksi täytyy myös miettiä etikettejä ja suunnitella BJ-viineille logo. Jos jollain teistä tuhansista tämän blogin lukijoista on tarvittavat taidot ja aikaa tähän vaativaan suunnittelutyöhön niin antaa palaa vaan. Sähköpostiosoitteeseen bjviini@gmail.com voi lähettää ehdotuksia. Lupaamme palkita voittajan!

 

Lopuksi haluaisimme vielä neuvoa muita kotiviinin valmistajia. Tehkää kuten me ja perehtykää alan kirjallisuuteen vasta siinä vaiheessa kun ensimmäinen viinieränne jo pulputtelee jossain vaatehuoneenne nurkassa.

 

BJ-viinit suosittelee.

 

 

 

Viini numero 1 - lappoaminen

17.3. Pyhän Patrikin päivä

 

Barbaran tarkan kellottamisen tuloksena oli aika siirtyä seuraavaan työvaiheeseen, pulputus käymisastiassa oli nimittäin niin harvaa, että epäilimme viinimme käyneen valmiiksi. Kansi siis auki ja ominaispainomittari viininesteeseen lillumaan. Ja plomps! Kyllä! Mittari näytti lukemaa 0,990 mikä todellakin tarkoitti sitä, että paitsi hengentuotoksemme oli käynyt valmiiksi, se myös lukeman perusteella oli ihan helvetin kuivaa. Käymisen loppuminen jo itsessään oli pienimuotoisen juhlan paikka, joten korkkasimme lappoviiniksi hankitun erinomaisen etelä-afrikkalaisen punaviinin Pinotage 2015.

 

Helvetin kuivaa.

 

 

Lappo eli imujuoksutin on letkunpätkä, jolla nestettä saadaan siirrettyä astiasta toiseen. Tässä tapauksessa viini piti siirtää käymisastiasta toiseen samanmoiseen. Mutta ennen mitään toimenpiteitä myös maistoimme keskeneräistä viiniämme. Väriltään se oli sameahko, maultaan hiivainen, mutta kuitenkin viiniksi tunnistettavissa. Suutuntuma oli kovin hiilidioksidinen. Olemme varmoja, että kehittyessään vielä viikkoja siitä jalostuu upea ja ensiluokkainen valkoviini.

 

Hiivaista viiniä.

 

 

Olimme siis tilanteessa, jossa meillä oli viininestettä täynnä oleva käymisastia, toinen tyhjä desinfioitu käymisastia ja lappo. Mutta miten helvetissä se viini saadaan sieltä astiasta kulkemaan sitä perkeleen kumiletkua pitkin!!?? Tämä vaatikin jo pienimuotoista pähkäilyä, mutta lopun kaiken homma toimi niin, että Jimmy imaisi letkun päätä jotta saimme letkuun muodostettua paineen, jonka avulla neste alkoi virtaamaan tyhjään astiaan.

 

Imujuoksutusta tapahtuu.

 

Kummeksuntaa tässä tavassa herätti se, että miksi kaikki työvälineet ja astiat piti ensin tarkasti puhdistaa ja desinfioida vain sen takia että lapon päätä sitten uitetaan jonkun suussa. Mutta kai se näin sitten menee kun tuntuu olevan yleisesti (Youtube-videossa ja Suomi24-keskustelussa) käytetty ja hyväksytty toimintatapa.  Kun siirto-operaatio oli suoritettu piti viinistä poistaa hiilidioksidi ravistellen astiaa kannen kanssa. Sitten nesteeseen lisättiin pussillinen käymisen pysäyttäjää (E5) samalla rajusti viiniä lastalla sekoittaen. Enää vain kansi kiinni ja odottamaan kahdeksi vuorokaudeksi seuraavia koitoksia.

 

Savunmakuinen Pinotage 2015.
 

 



Viininvalmistajat hämmennyksissään

Ensimmäinen erä rupsuttelee salaisessa valmistuskammiossamme. Pönttöä on tässä viikon verran halailtu ja vesilukon pulputusta tuijoteltu toivoen herkeämättömän kyttäyksen edesauttavan viinin käymistä ja pikaista valmistumista. Olisikohan ehkä sittenkin kannattanut aloittaa tämä viiniura niistä 48h pikaviineistä. Kärsivällisyyttämme koetellaan!

Koska hommaa emme voi mitenkään nopeuttaa, jaaritellaanpa siis hetki menneestä. Eli siitä, minkälaisia kysymyksiä ensimmäistä erää tulille pantaessa heräsi. 

Ensinnäkin nämä entsyymit, hapot sun muut pussukat mitä heiteltiin soppaan aina oikealla hetkellä ohjeiden mukaan: ihme koodikieltä E1, E2, E7 jne. Mitä ne tekee? Barbara ainakin on ymmällään. Mitä sitten jos jotakin jättää pois? Miksi näin toimitaan, mihin nämä vaikuttaa? Haluan ymmärtää kokonaisuuden, enkä vain sokeana (ja tyhmänä) seurata ohjeita. Preston valkkarivalmistajat ohoi, täydentäkää ohjeitanne!

Ja sitten se vesi. Jimmy aiemmin kertoikin ihmeellisestä säätämisestä oikean lämpöisen veden saamiseksi. Että voisiko joku nyt kertoa että pitääkö sitä vettä keittää vai saako ottaa hanasta suoraan? Tuntuisi vähän kummalliselta, että kaikki pöntöt, tikut ja sukkahousut desinfioidaan huolella, mutta heeei sitten sen veden voit kyllä ottaa suoraan raanasta. Vai pitääkö se hanakin jo kohta desinfioida? 

Mieltä askarruttaa myös tulevaisuus: kun vesilukon pulputus on hidastunut niin, että viinin oletetaan käyneen loppuun, voiko sitä seisottaa joitain päiviä käymisastiassa tekemättä sille mitään? Onko tämä tai joku muu myöhempi vaihe sellainen, että viini vaatii toimenpiteitä HETI? Vai voiko sen antaa pötkötellä kulloisessakin tilassaan kunnes on antaa aikaa ja koko sielu seuraavalle valmistusvaiheelle?

Asioita kannattaa tietysti jahkailla etukäteen lähes unettomuuteen asti, joten se lappo. Barbaraa kyllä mietityttää miten luirulla letkunpätkällä on mahdollista siirtää nestettä astiasta toiseen. Tämä kuitenkin selvinnee ajallaan. Mutta asiaa toki kannattaa miettiä.

Ja sitten se kaikista tärkein kysymys: missä ihmeessä me säilytetään koko tuotantoa?!?

Emme kuitenkaan ole olleet aivan täysin uunoina. Olemme jo oppineet parikin seikkaa: kärpäslätkäksi kutsumamme härveli ei olekaan yllättäen kärpäslätkä vaan viinilasta. Kas kummaa. Ja käyttämämme kattila on tismalleen 10 l vetoinen. Tulevia eriä ajatellen tämä tieto nopeuttaa ammattimaista toimintaamme useita minuutteja!

No se viinilasta

Lisäksi Barbara on tehnyt tiukkaa tutkimusta yön pimeinä tunteina, ja saattaa olla mahdollista että kenties, ehkäpä hänellä on jonkinlainen hatara aavistus ominaispainomittarin toimintaperiaatteesta ja sen tulkinnasta.

Bloginkirjoitusviininä toimi tällä kertaa Lidln tee, sillä Jimmy oli juonut kaiken punkun.

 

Viini numero 1

8.3. naisten päivänä

No niin. Olemme alussa. Ensimmäisen viinin äärellä. Tai oikeastaan vasta sen valmistuksen äärellä. Saimme haalittua tarvittavan välineistön Jimmyn isältä, joka jo enofiilisen ylivertaisuutensa osoitettuaan on siirtynyt viinin valmistuksesta pelkästään sen nauttimiseen. BJ viinien salaiseen valmistuspaikkaan kärrättiin siis kolme 30 l käymisastiaa, ominaispainomittari, viinilasta, vesilukko, nestelämpömittari, desinfiointiaineet, viinilappo, siiviläpussi ja viinipullon korkituslaite korkkeineen. Ensimmäiseksi viiniksi valikoitui Tokmannin hyllyltä äärimmäisen korkealuokkainen Presto valkoviini.

Perintönä saatua viinitarviketta.

Työvälineiden perusteellinen puhtaus on viininvalmistuksen A ja O. Siispä mekin aloitimme työkamojen desinfioinnilla ennen varsinaista viinin valmistusta. Koska olemme vielä tässä vaiheessa täysin aloittelijoita näissä hommissa päätimme noudattaa kotiviinipakkauksen valmistusohjetta tarkasti ja nöyrästi. Omenat ja rusinat ja muut makua antavat raaka-aineet kaadettiin siiviläpussiin, pussi käymisastiaan ja perään 4 kiloa sokeria ja pakkauksen mukana tullut sitruunahappo sokerin päälle. Tässä vaiheessa astiaan lisättiin 10 litraa kiehumispisteeseen kuumennettua vettä ja annettiin sen sitten jäähtyä 60 asteiseksi. Jäähtymistä odotellessa siiviläpussia tökittiin viinilastalla. Tämä tekovaihe oli varsinkin Barbaran mieleen. Kun neste oli jäähtynyt lisättiin sinne pussillinen entsyymiä E1. Entsyymin pitää antaa vaikuttaa pari tuntia, joten olikin hyvä keskittyä nauttimaan viinintekoviiniä, joka oli mainio argentiinalainen punaviini Altaland Cabernet Sauvignon 2015. Maiskis maiskis.

Valmistusviini.

Tökkimistä.

Seuraava työvaihe olikin sitten haastavin ja ainakin Jimmyn usko horjui: viinipäiväkirjaan on merkitty klo. 00:19 lause "tää on vaikeeta". Joka tapauksessa käymisastiaan piti nyt lisätä 10 litraa vettä, tarkistaa viininesteen lämpötila ja lisätä vielä kylmää/kuumaa vettä yhteensä 3 litraa siten, että nesteen lämpötilaksi tulee n. 35 astetta. Tämä työvaihe tuntui jostain syystä erikoiselta ja melkoiselta kikkailulta. Jimmy lirautteli kattilasta vettä ja Barbara nestelämpömittari viininesteeseen upotettuna huuteli käskyjä lisätä sitä desi desin jälkeen. Ehkä tämän helpomminkin olisi voinut ohjeisiin merkitä, mutta kuten todettua sitä noudatettiin sotilaallisella täsmällisyydellä, eikä oikomaan lähdetty vaikka mieli teki. Samaan aikaan viinihiivapussin sisältö turvotettiin 35-asteisessa vedessä ja lisättiin sitten käymisastiaan. Sitten suljimme astian vesilukolla varustetulla kannella ja asetimme kallisarvoisen ämpärimme vedottomaan paikkaan käymään.

Viinitaitelija on väsynyt.

Preston ohjeiden mukaan käyminen kestää 1-2 viikkoa ja käymisen loppuvaihetta tulisi seurata ominaispainomittarilla, joka ainakin Jimmylle tällä hetkellä on ihan täydellinen mysteerilaite. Mutta siitä ja monesta muusta asiasta lisää sitten kun se on ajankohtaista.

Bloginkirjoitusviininä toimi Allegro Primitivo Organic Red Wine 2015.

Blogiviini.



Barbara ja Jimmy

Tervehdys hyvät viininlitkijät! Ja muutkin. Olemme kaksi suurta viinin ystävää ja aloimme pyöritellä ideaa viinin valmistuksesta (viinipäissämme tietysti). Kyseinen prosessi saattaisi olla mielenkiintoinen seikkailu ja uusi luku viinimaailmassa. Se saattaisi olla taloudellisesti kannattavaa. Suurimpana syynä se, että valmistamamme viini saattaisi olla jopa hyvää ja juomiskelpoista. Tässä blogissa raportoimme enofiilistä matkaamme ensimmäisestä viinierästä toivottavasti aina viinimaailman huipulle asti!

 

-Jimmy ja Barbara-